Kuukauden innovaattori: Katarina Sjöblom
Innovaatio: Heijastintupsu Firefly

Innovaattori ja yrittäjä Katarina Sjöblom toivoo, että hänen trendikkäät, heijastavat asusteensa saisivat yhä useammat henkilöt käyttämään heijastinta. Malliston heijastintupsut on suunniteltu täydentämään muita heijastimia, ja ne ovatkin tyylikäs yksityiskohta laukkuun.

Katarina on kotoisin Tukholmasta, kolmentoista vuoden ajan hänen kotinsa oli kuitenkin New York.

– Opiskelin muotia ja työskentelin konsulttina New Yorkissa. Olen aina pitänyt suunnittelusta ja uuden luomisesta, joten nautin työstäni, Katarina kertoo.

Vanhempainvapaansa aikana Katarina tapasi kuvittaja Carin Ahlberg Giddings. He ystävystyivät ja päättivät yhdessä suunnitella lasten heijastimia.

– Se oli vuonna 2007. Huomasimme, että New Yorkissa lapset eivät käyttäneet heijastimia, ja halusimme tehdä niiden käytöstä siistiä ja trendikästä.

Katarinan Firefly Reflectors -yrityksen tuotteisiin lukeutuu esimerkiksi heijastintupsu. Koska Katarinalla oli kokemusta lasten heijastimista, hän uskalsi perustaa oman yrityksen.

– Tajusin, etteivät vain ihmiset New Yorkissa käyttäneet refleksejä. Me Ruotsissa olimme myös huolimattomia.

Näin syntyi idea heijastintupsusta, joka on laukkuun tai takkiin kiinnitettävä tyylikäs asuste.

– Aikuiset ja teini-ikäiset olivat sitä mieltä, että heijastin ei sopisi heidän asuunsa. Siksi heijastintupsu onkin täydellinen ratkaisu, sillä se on huomaamaton ja parempi kuin ei heijastinta ollenkaan. Heijastintupsu täydentää muita heijastimia, mutta tärkeintä on, että yllä on pimeällä jotain heijastavaa.

Katarina kertoo, että innovaation tavoitteena on tehdä asusteesta trendikäs ja saada ihmiset innostumaan heijastimen käyttämisestä. Kun heijastintupsu kehitettiin, olivat tupsut yleisesti hyvin trendikkäitä. Siksi Katarina yhdistikin heijastimen juuri tupsuun.

”Onneksi minulla on Nancy apunani”

Heijastintupsu valmistetaan Kiinassa samassa tehtaassa kuin lasten heijastimetkin.

– Olen vieraillut tehtaassa ja ollut paljon yhteydessä Nancy-nimisen henkilön kanssa. Siksi yhteistyö tuntuu hyvin henkilökohtaiselta. Onneksi minulla on Nancy apunani. Tuotteisiin liittyen minulla on usein hyvin tarkkoja toiveita, ja siinä Nancy on ollut korvaamaton apu.

Katarina kertoo, että suurin ero lasten heijastimien ja heijastintupsun välillä on materiaali.

– Halusin heijastintupsun olevan ylellisen tuntuinen, joten valitsin materiaaliksi vegaanisen nahan. Nuorille ja aikuisille se on muutenkin puhutteleva materiaali.
Heijastintupsua on saatavilla useissa eri väreissä, ja Katarina etsiikin jatkuvasti uusia kuvioita ja värejä.

– Harmaa myy tietysti kotimaan markkinoilla parhaiten, Katarina nauraa.

Katarina myöntää, että hänen innovaationsa ei ole enää uniikki. Samanlaisia tuotteita löytyy kyllä markkinoilta.

– On keksittävä uutta jatkuvasti, sillä tuotteitani myös kopioidaan. Uudet mallit ja värit heijastimissa kuitenkin pitävät ne ainutlaatuisina. On joka tapauksessa siistiä, että heijastintupsu oli alun perin juuri minun ideani.

”Heijastintupsun suosio yllätti”

Vaikka Katarinan innovaatiolla oli selkeä kohderyhmä, yllättyi hän silti tuotteen vastaanotosta.

– Heijastintupsun suosio yllätti. Ihmiset olivat siitä aidosti innoissaan ja alkoivat käyttää tuotetta. Se oli tietysti mukava huomata.

Heijastintupsu on kausituote, jonka myynti alkaa kasvaa syksyllä. Helmikuun aikana kausi alkaa vähitellen lähestyä loppua. Katarinalla kuitenkin riittää tekemistä vuoden ympäri.

– Myyn verkkokaupassa ja fyysisessä myymälässä heijastinten lisäksi vaatteita, sisustuotteita ja muuta hyödyllistä pikkutavaraa.

Mentioned products

Sale 25%
Katarina Sjöblom Katarina Sjöblom
Heijastintupsu Firefly Heijastintupsu Firefly
Tyylikäs tupsu pehmeästä heijastavasta materiaalista
10.55 €
14.07 €
OstaTietoja

Katso lisää

Christian Jonasson
Christian Jonasson
Nicoline Kinch
Nicoline Kinch
Olov Mattsson
Olov Mattsson
Elin & Magnus Holmgren
Elin & Magnus Holmgren
Jouni & Raimo Kautto
Jouni & Raimo Kautto
Jennie Josefsson
Jennie Josefsson
Kirjaudu sisään
Valitse maa